tiistai 11. lokakuuta 2016

VIINI JA RUOKA

KEVYELLE KEVYTTÄ, TUHDILLE TÄYTELÄISTÄ

Keveiden ruokien kanssa tarjotaan keveitä sekä viilennettyjä viinejä ja tukevimpien ruokien kanssa täyteläistä viiniä. Voimakkaat maut vaativat täyteläistä viiniä.

Punaviinien tanniinit reagoivat lihan valkuaisen kanssa, ja siksi tanniiniset ja nuoret punaviinit sopivat punaisen lihan kumppaniksi.

Jälleen kerran viinin hapokkuus on avainasemassa, sillä se leikkaa kalan rasvaisuutta. Lohikalat toivovat perinteisesti seurakseen valkoviiniä. Raikkaan hapokkaat valkoviinit, esimerkiksi ries­ling, sauvignon blanc tai chardon­nay sopivat kalaruoille. Punaviiniä kalan kanssa? Hapokas, hedelmäinen ja kevyt viini, jossa ei ole paljon tanniineja maistuu myös kalan seuralaiseksi.

Jos lautaselta löytyy sipulia, tomaattia, valkosipulia tai sitruunaa, on viinistäkin löydyttävä hyvät hapot, sillä ruoan hapot vähentävät viinin hapokkuutta.

Juurekset ja kasvikset antavat aavistuksen makean suutuntuman. Tällöin paikallaan on vivahteikas vuosikertasamppanja tai laadukas vakiosamppanja. Roseesamppanjat ovat voimakkaamman hedelmäisiä kuin tavalliset samppanjat, ne sopivat jälkiruokien tai joskus jopa voimakkaiden liha- tai kalaruokien kanssa tarjottaviksi.

USKONTO JA RUOKA

ISLAM

Islam kieltää ihmistä syömästä ruokaa, joka on valmistettu verestä, sianlihasta, eläinten lihasta, jotka ovat kuolleet muuten kuin teurastamalla ja petoeläinten lihasta. Monet rasvat ja öljyt sisältävät sianlihaa ja myös valmiina ostettavat leivät, kakut ja keksit sekä monet makeiset voivat sisältää sianosista keitettyä liivatetta joten nekään eivät sovellu Islam uskoisille. Myös alkoholi kielto on islamissa ehdoton.

BUDDHALAISUUS

Ravintotyyppi on vegaani.  Buddhalaisuudessa nimittäin uskotaan, että ihmiset voivat syntyä uudelleen eläimen muodossa, ja siksi eläviä olentoja ei haluta satuttaa. Alkoholi ja kahvi on myös kiellettyä mutta tee sen sijaan ei.


JEHOVAT

Jehovan todistajat eivät syö veriruokia. Varsinaisten veriruokien lisäksi tämä koskee ruokia joissa verta tai veren ainesosia on vähäisenä lisänä. Myöskään kuristettuja eläimiä joissa veri on jäänyt lihan joukkoon, esimerkiksi ansalangalla pyydystettyjä riekkoja, eivät todistajat syö.

 ADVENTISMI

Parhaana adventistit pitävät kasvisruokavaliota. Adventistit voivat silti syödä Mooseksen lain mukaisia "puhtaita" eläimiä, Suomessa siis lähinnä nautaa ja lammasta sekä kaloja. Sianlihaa adventistit eivät syö, eivätkä käytä alkoholia eikä kahvia.

HISTORIALLISET HENKILÖT

Jäätelö Melba - Nellie Melba
Chateaubriand - François-René de Chateaubriand

Stroganoff - Alexander Stroganov

Kuhaa Walewska - Marie Walewska


Mazarinleivos - Jules Mazari

Sacherkakku - Franz Sacher
 Uppomunat Rossini -  Antonio Rossini
 Kukkakaalia du Barry - Madame du Barry
Mornaykastike - Philippe Duc De Mornay
 Filee Wellington - Arthur Wellesley

maanantai 10. lokakuuta 2016

GASTRONOMINEN SANASTO

Aperitiivi - ruokahalua kiihoittava juoma

Blendaus - sekoitus

Dressing - salaattikastike, usein vinaigrette tyyppinen

Entrecote - pala härän ulkofileetä

Fansy - ensiluokkainen

Fondu - sulatettu

Lunch - lounas

Dinneri - illallinen

Marinadi - höysteliemi

Menu - ruokalista

Mixed - sekoitettu

Parfait - jäädyke

Ravioli - murekkeella täytetyt makaronit

Saute - muhennos

Standard - laatumerkintä

Veloute - suurustettu keitto

Vin blanc - valkoviini

A la carte - listan mukaista tarjoilua

Crepe - pannukakku

Cru - raaka

ERIKOISKAHVIT

Ammattitaidolla valmistettu kahvipohjainen juoma. Erikoiskahvit valmistetaan aina pavuista. Lähtökohtana on espressokone ja papumylly. Kaikki espressopohjaiset kahvit valmistetaan tilauksesta ja tarjoillaan välittömästi.

Tässä muutamia yleisimpiä erikoiskahveja.

Jauha tarvittava määrä espressopapuja. Annostele kahvijauhe puhtaaseen, kuivaan ja kuumaan suodatinkahvaan, ja tamppaa voimalla tasoittaaksesi kahvikakun, kopauta tampperin kahvalla suodatinkahvan reunaan, jotta reunoilla oleva kahvi valuu alas. Varmista, että kakun pinta on tasainen. Pyyhi kahvan reunoilla oleva kahvijauhe. Huuhtele gruppo, kiinnitä suodatinkahva laitteeseen, ja kytke suodatus välittömästi päälle. Aseta kuppi tai annoskannu kahvan alle, ja kun espresso on valmis, nauti se välittömästi.




Cappucinon 
pohjana on yksi annos espressoa, jonka päälle lisätään hyvin vaahdotettu maito. Maito ilmataan hyvin, jolloin vaahto on kuohkeaa.


Caffé Latte
eli maitokahvi rakennetaan pitkänmalliseen lasiin tuplaespressosta ja runsaasta määrästä höyrytettyä maitoa. Maitoon ei puhalleta liikaa ilmaa, jolloin se säilyy juoksevana toisin kuin cappuccinossa.


Cafe Mocca
on latten tapainen kahvi, mutta lasi niinsanotusti kuorrutetaan ensin pienellä määrällä suklaakastiketta ja maito ja kahvi laitetaan eri järjestyksessä lasiin.